Viikko sitten saatettiin näyttelyvuosi 2019 loppuun. Messari on kyllä joka vuosi pakko kokea, vaikka sitten ilman omaa koiraa. Tänä vuonna olin ilman Peleä liikenteessä, mutta ystävien seura ja belgikehien katsominen on se juttu!
Olin molempina päivinä menossa mukana, onneksi oli Rita kaverina automatkoilla. Lauantai oltiin ihan rauhakseen ilman koiria ja lähes nautittiin vain olostamme.
Lauantain aloitimme Helsinki Winner Puppy showsta, koska olin siellä handlaamassa tervu nartun No-How Just Look At Me. Hitti oli vasta paria päivää aiemmin täyttänyt 5kk, että ikä riitti juuri ja juuri näytelmiin. Meininki oli kyllä ihan sen mukaista. :D Hitti kuitenkin palkittiin luokkavoitolla ja kunniapalkinnolla! Lopullinen sijoitus oli PN2.
Pentunäyttelyn jälkeen siirryimme alakertaan katsomaan tervuja ja gronttuja. Tervuissa oli juniori urokset vielä kehässä, joten ei paljosta jääty paitsi.
Ihanaa oli nähdä tuttuja, kavereita ja ystäviä ja päästä iloitsemaan muiden puolesta!
Kehien jälkeen pyörähdettiin vielä messualue ja kojut läpi.
Sunnuntaina meillä oli mukana Ritan gronttu narttu. Flikan kehä alkoi pyöriä klo 9, mutta meni aikaa, ennen kuin valionarttujen luokka alkoi. Ehdin rauhakseen katsella tervukehää ja nunnuttaa pientä Hittiä. <3
Pentunäyttelyn puolella tervut olivat vasta puolilta päivin, joten kiirettä ei ollut.
Ehti taas rauhassa olla ja seurustella ystävien kanssa.
Pentunäyttelyn puolella ei tullut sunnuntaina enää menestystä. Pieni Hitti oli niin väsynyt ja hieman "kiukkuinen" ettei keskittyminen kehässä oloon enää riittänyt. Hitti voitti kylläkin taasen luokkansa, mutta tuomari ei antanut pikku-likalle kunniapalkintoa levottoman käytöksen vuoksi.
Pentunäyttelyn jälkeen hoidimme viimein pienet shoppailut.
Koska veronpalautukset eivät enää tule joulukuussa, niin ei tullut paljoa osteltuakaan. Itse ostin vain metallisen noutokapulan ja bpk tervueren avaimenperän ja näihin kahteen asiaan upposi 19e. Olisihan siellä ollut paljon houkuttelevia asioita, kuten uusi treeniliivi ja muita treenikamoja, huppareita, palloja, patukoita jne. mutta onneksi järki säilyi!
Voisin kyllä tottua messariin ilman koiraa. Todella rentoa olemista, ehti katsoa rauhassa kehiä ja messualueella ei tarvinut koko ajan miettiä missä koira menee ja jääkö se jalkoihin. Furi ja Pele ovat molemmat olleet messarihälinässä mukana, ongelmitta, mutta ei kyllä yhtään niiden puolesta haitannut, että saivat jäädä kotiin.
Kyllähän messari jälleen verotti ja maanantain vapaapäivän käytin vielä nukkumiseen. Toisaalta jäi haikea fiilis, vuosi on tosiaan lopuillaan, mutta sain myös roppakaupalla uusia ideoita, intoa ja haaveita tulevaisuuteen!
-Sara
sunnuntai 15. joulukuuta 2019
keskiviikko 20. marraskuuta 2019
WILDSARA'S
Kävin kasvattajakurssin maaliskuussa 2018. Silloin ei vielä ollut kennelnimestä hajuakaan, mutta eipä siinä/tässä elämäntilanteessa ollut asialla kiirekään.
Kuitenkin käytettyäni reilun vuoden verran mielikuvitustani, sain rustattua kennelliitolle kennelnimihakemuksen loppukesästä 2019.
Kennelnimi hyväksyttiin sitten 19.11.2019.
Neljästä vaihtoehdoista nro. yksi hyväksyttiin ja kennelnimeksi valikoitui WILDSARA'S.
Nyt fiilis on lähinnä hassu. Jännä. Kutkuttava.
Lapsena haaveilin omasta kennelistä. Muistan haaveissani piirtäneeni kuvia omista kasvateista. Nyt mulla olis mahdollisuus tehdä oikeesti pentue, oman kennelnimen alle. Oon ihan oikeesti saavuttanut osan haaveistani.
Ainut mikä puuttuu enää, on mieleinen narttu.
Belggareita ja lähinnä tervuja alunperin ainakin meinasin kasvattaa. Hyvä uros olisi kotona tällä hetkellä, mutta tosissaan se narttu.
Toki vielä ei ole asian kanssa kiire, en nyt tähän hetkeen elämässä voisi pentuetta pyöräyttääkään, mutta noin suunnitelmallisesti.
En siis tiedä, koska olisi mitään asian tiimoilta tapahtumassa, tulevaisuus sen näyttää.
JOS joskus pentueen tekisinkin, pyrkisin (kuten varmasti kaikki muutkin kasvattajat) keskittymään rodun terveyteen, ulkonäköön, toimivuuteen, mutta ennenkaikkea luonteeseen. Oikeastaan terveys ja luonne painavat mun vaakakupissa eniten. Noita kaikkia on kai mahdoton saada samaan pakettiin onnistuneesti, mutta se olisi pyrkimys.
Kasvattajana haluan olla avoin ja rehellinen.
Pennut haluisin ehdottomasti myydä rakastaviin koteihin, harrastukset olisi vaan plussaa, mutta jos koirat saisivat elää perheenjäseninä.
Oon monesti miettinyt itseäni kasvattajana, kun mulla on se 10 pentua laatikossa, mutta en voi myydä niitä, koska en voi luottaa ihmisiin :D tai sitten myyn kaikki naapurin mummoille, että pääsen näkemään pentuja ja mahdollisesti treenaamaan niitä itse.
Toivottavasti tätä tilannetta ei kuitenkaan tule :D
Tosissaan en vielä tiedä, mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu, mutta onpa huikee fiilis, kun voi ruksata yhden unelmistaan toteutuneeksi!
-Sara
Kuitenkin käytettyäni reilun vuoden verran mielikuvitustani, sain rustattua kennelliitolle kennelnimihakemuksen loppukesästä 2019.
Kennelnimi hyväksyttiin sitten 19.11.2019.
Neljästä vaihtoehdoista nro. yksi hyväksyttiin ja kennelnimeksi valikoitui WILDSARA'S.
Nyt fiilis on lähinnä hassu. Jännä. Kutkuttava.
Lapsena haaveilin omasta kennelistä. Muistan haaveissani piirtäneeni kuvia omista kasvateista. Nyt mulla olis mahdollisuus tehdä oikeesti pentue, oman kennelnimen alle. Oon ihan oikeesti saavuttanut osan haaveistani.
Ainut mikä puuttuu enää, on mieleinen narttu.
Belggareita ja lähinnä tervuja alunperin ainakin meinasin kasvattaa. Hyvä uros olisi kotona tällä hetkellä, mutta tosissaan se narttu.
Toki vielä ei ole asian kanssa kiire, en nyt tähän hetkeen elämässä voisi pentuetta pyöräyttääkään, mutta noin suunnitelmallisesti.
En siis tiedä, koska olisi mitään asian tiimoilta tapahtumassa, tulevaisuus sen näyttää.
JOS joskus pentueen tekisinkin, pyrkisin (kuten varmasti kaikki muutkin kasvattajat) keskittymään rodun terveyteen, ulkonäköön, toimivuuteen, mutta ennenkaikkea luonteeseen. Oikeastaan terveys ja luonne painavat mun vaakakupissa eniten. Noita kaikkia on kai mahdoton saada samaan pakettiin onnistuneesti, mutta se olisi pyrkimys.
Kasvattajana haluan olla avoin ja rehellinen.
Pennut haluisin ehdottomasti myydä rakastaviin koteihin, harrastukset olisi vaan plussaa, mutta jos koirat saisivat elää perheenjäseninä.
Oon monesti miettinyt itseäni kasvattajana, kun mulla on se 10 pentua laatikossa, mutta en voi myydä niitä, koska en voi luottaa ihmisiin :D tai sitten myyn kaikki naapurin mummoille, että pääsen näkemään pentuja ja mahdollisesti treenaamaan niitä itse.
Toivottavasti tätä tilannetta ei kuitenkaan tule :D
Tosissaan en vielä tiedä, mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu, mutta onpa huikee fiilis, kun voi ruksata yhden unelmistaan toteutuneeksi!
-Sara
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
3 koetta, 3 ykköstulosta.
Tokon puolella comeback tehty tänä vuonna. Olin todennut Pelen olevan ihan toimiva peli alokkaan liikkeiden osalta, niinpä näpyttelin syyskuussa ensimmäisen koeilmon.
KPH:n tokotorstaissa käydessämme taisi tuttuni kysyä, et ollaanko menossa kokeeseen, vastaukseni oli että "jännä nähdä milloin". Seuruun liikkurointeja oli tasan sen yhden tokotorstain treenin verran, silloin treenasimme myös hyppyä. Kapulaankaan Pele ei alkuvuonna edes koskenut. Päivää ennen koetta tajusin, että emme ole treenanneet paikkista kokeenomaisesti ollenkaan. Lähtökohdat oli tosi hyvät, mutta muuten Pele oli suoriutunut treeneistä aina erinomaisesti ja liikkeet oli hallussa. Häiriössäkin se on aina pelittänyt.
29.9. ajellessani Mikkeliin kokeeseen, en osannut edes jännittää. Pele on niin varma, ettei ainakaan tarvinut pelätä sen käytöstä ihmisten edessä. Toisaalta kallis riski oli olemassa paikkamakuun treenaamattomuuden takia, mutta olin lähinnä menossa taitotason tarkistukseen, treenattaisiin sitten niitä liikkeitä, mitkä eivät sujuisi. Syyskuussa koe oli vielä ulkokentällä, vesisateessa. Muistan kävelleeni paikkamakuun suorittamiseen rennoin mielin. Viisi koiraa taisi olla rivissä, Pele makasin minuutin hievahtamatta. Meni maahan ensimmäisestä käskystä ja nousi ensimmäisellä "sivu" käskyllä. Tuomari nosti meidän kohdalla pistevihostaan esiin numeron 10. Siinä kohtaa saatoin jo alkaa hengittämään. Yksilöihin lähdin luottavaisesti. Pele oli ekassa kokeessaan hieman hämillään, kuitenkin reagoimatta ihmisiin. Liikkeet menivät vauhdilla ja jossain liikkeiden välissä Pele oli tuomassa mulle niitä pieniä, litteitä tötsiä...
Tämän kokeen notkahdus tapahtui juuri ennen tuomarin antamaa sepustusta yhteisvaikutelmasta, kun Pele palkkautui liinasta ja ehti siis purra liinaan, kuin saamaansa palkkaan. Tämän johdosta yhteisvaikutelma tipahti kutoseen. Siinä kohtaa en vielä tiennyt kokeen kulusta mitään. Kyseisessä kokeessa tuloksia ei kirjattu mihinkään seinälle, niin kuin aiemmissa käymissäni kokeissa olin tottunut tapahtuvan. Vasta palkintojen jaossa alkoi todella kuumottamaan. Kolmos- ja kakkostulosten jo mentyä saattoi hymy nousta kasvoilleni, saisimme ainakin sen ykkösen. Useita ykköstuloksia oli jo huudeltu, mutta edelleen odotimme omaa vuoroamme hakea kisakirja. Sitten. "Sijalla 5, pistein 180..." TÄH. Meidän eka koe ja 180/200!? Ja sijoituimme 13 koirakosta viidensiksi. Yhteisvaikutelman ollessa alle 7 ei kuitenkaan meille kunniapalkintoa tästä kokeesta, mutta tulipa hyvä mieli! Soitin kasvattajille ja hekin olivat revetä liitoksistaan. Oli aika huikea tokodebyytti!
29.9. Tokokoe, Mikkeli
Tuomarina Tuire Marjamäki
Paikalla makaaminen - 10
Seuraaminen - 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 10
Luoksetulo - 10
Noutoesineen pitäminen - 10
Kauko-ohjaus - 7
Noutoesineen pitäminen - 7
Kokonaisvaikutelma - 6 (olisi siis ollut 8 ilman Pelen ilakointia)
Yhteensä: 180 / 200p
Ei lainkaan huono! Tästä oli ilo jatkaa. Päällimmäisenä jäi mieleen onnistumisen riemu ja vahva luotto kisakaveriini.
KPH:n tokotorstaissa käydessämme taisi tuttuni kysyä, et ollaanko menossa kokeeseen, vastaukseni oli että "jännä nähdä milloin". Seuruun liikkurointeja oli tasan sen yhden tokotorstain treenin verran, silloin treenasimme myös hyppyä. Kapulaankaan Pele ei alkuvuonna edes koskenut. Päivää ennen koetta tajusin, että emme ole treenanneet paikkista kokeenomaisesti ollenkaan. Lähtökohdat oli tosi hyvät, mutta muuten Pele oli suoriutunut treeneistä aina erinomaisesti ja liikkeet oli hallussa. Häiriössäkin se on aina pelittänyt.
29.9. ajellessani Mikkeliin kokeeseen, en osannut edes jännittää. Pele on niin varma, ettei ainakaan tarvinut pelätä sen käytöstä ihmisten edessä. Toisaalta kallis riski oli olemassa paikkamakuun treenaamattomuuden takia, mutta olin lähinnä menossa taitotason tarkistukseen, treenattaisiin sitten niitä liikkeitä, mitkä eivät sujuisi. Syyskuussa koe oli vielä ulkokentällä, vesisateessa. Muistan kävelleeni paikkamakuun suorittamiseen rennoin mielin. Viisi koiraa taisi olla rivissä, Pele makasin minuutin hievahtamatta. Meni maahan ensimmäisestä käskystä ja nousi ensimmäisellä "sivu" käskyllä. Tuomari nosti meidän kohdalla pistevihostaan esiin numeron 10. Siinä kohtaa saatoin jo alkaa hengittämään. Yksilöihin lähdin luottavaisesti. Pele oli ekassa kokeessaan hieman hämillään, kuitenkin reagoimatta ihmisiin. Liikkeet menivät vauhdilla ja jossain liikkeiden välissä Pele oli tuomassa mulle niitä pieniä, litteitä tötsiä...
Tämän kokeen notkahdus tapahtui juuri ennen tuomarin antamaa sepustusta yhteisvaikutelmasta, kun Pele palkkautui liinasta ja ehti siis purra liinaan, kuin saamaansa palkkaan. Tämän johdosta yhteisvaikutelma tipahti kutoseen. Siinä kohtaa en vielä tiennyt kokeen kulusta mitään. Kyseisessä kokeessa tuloksia ei kirjattu mihinkään seinälle, niin kuin aiemmissa käymissäni kokeissa olin tottunut tapahtuvan. Vasta palkintojen jaossa alkoi todella kuumottamaan. Kolmos- ja kakkostulosten jo mentyä saattoi hymy nousta kasvoilleni, saisimme ainakin sen ykkösen. Useita ykköstuloksia oli jo huudeltu, mutta edelleen odotimme omaa vuoroamme hakea kisakirja. Sitten. "Sijalla 5, pistein 180..." TÄH. Meidän eka koe ja 180/200!? Ja sijoituimme 13 koirakosta viidensiksi. Yhteisvaikutelman ollessa alle 7 ei kuitenkaan meille kunniapalkintoa tästä kokeesta, mutta tulipa hyvä mieli! Soitin kasvattajille ja hekin olivat revetä liitoksistaan. Oli aika huikea tokodebyytti!
29.9. Tokokoe, Mikkeli
Tuomarina Tuire Marjamäki
Paikalla makaaminen - 10
Seuraaminen - 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 10
Luoksetulo - 10
Noutoesineen pitäminen - 10
Kauko-ohjaus - 7
Noutoesineen pitäminen - 7
Kokonaisvaikutelma - 6 (olisi siis ollut 8 ilman Pelen ilakointia)
Yhteensä: 180 / 200p
Ei lainkaan huono! Tästä oli ilo jatkaa. Päällimmäisenä jäi mieleen onnistumisen riemu ja vahva luotto kisakaveriini.
Seuraavaan kokeeseen meillä olikin reilun kuukauden tokotauko. Treenasimmehan peräti edellisenä päivänä, ennen koetta. Vakuuttuneena Pelen osaamisesta tiemme kävi siis "kotikokeeseen" Kotkaan 9.11. .
En ollut käynyt kotikokeissa sitten Sonin BH-kokeen. Mieltä myllersi hieman enemmän, kuin ennen ensimmäistä koetta. Nyt voisi olla tuttujakin katsomassa. Tuttu halli loi kuitenkin turvaa siinä mielessä, että Pele ainakin olisi intopinkeenä ja niinhän se olikin. Pele oli hyvin kuulolla ja selvästi lähdössä tekemään hommia. Kotkan kokeessa meillä oli niin hauskaa, että yksilösuorituksen jälkeen kysyin liikkurilta, että "tässäkö tää oli?". Yksilösuoritukset olivat tässä kokeessa ennen ryhmäliikettä eli paikalla makuuta. Vähän jännitti, kun paikalla makuun jälkeen tuomari nosti pistevihostaan numeron 7. Pele ei kuulemma mennyt ihan heti täysin maahan, mutta korjasi itse asian ilman toista käskyä. Makasi kuitenkin hievahtamatta ja nousi ekalla käskyllä perusasentoon.
Kotkassa pisteet tulivat sitten hallin seinälle ja saatoin päästää pienet riemunkiljahdukset nähtyäni pisteet 176,5 ja sijoitus 3!!! Ensimmäistä kertaa missään virallisissa kisoissa palkintopallille! JES!
9.11. Tokokoe, Kotka
Tuomarina Vesa Kallio
Paikalla makaaminen - 7
Seuraaminen - 9½
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 10
Luoksetulo - 9
Noutoesineen pitäminen - 7½ (Pele otti kapulan toisella käskyllä)
Kauko-ohjaus - 9½
Estehyppy - 9½
Kokonaisvaikutelma - 10
Yhteensä: 176,5 / 200p
Viimeisin koitos oli sitten tänään Kouvolassa. Nyt jännitti ihan eri tavalla. Nyt olisi TOSI kyseessä. Koularikoe. Omg. Koepaikkana toimi maneesi ja se hieman jännitti, että mitäs jos hajut veisivät poikaa mennessään. Mun jännityksen ollessa taas selvästi erilaista, niin Pele alkoi taas tuomaan mulle niitä pieniä ja matalia tötsiä. Tuomaria Pelen toiminta lähinnä nauratti. Tässä kokeessa en todellakaan ehtinyt vilkuilemaan, että mitä numeroita tuomari meille vihkostaan nosti liikkeiden jälkeen. Tässä kokeessa paikkamakuu oli turvallisesti ensimmäisenä liikkeenä. Pele makasi hievahtamatta, mutta sykkeeni nousi, kun Pele makasi kahden koiran välissä ja Pelen vierestä toinen koira lähti liikkeelle, onneksi ohjaajan luo. Onneksi tämä häiriö ei vaikuttanut Pelen suorittamiseen millään tavalla ja poika makasi täysin paikallaan!
Ainut mieltä kaihertamaan jäänyt asia tässä kokeessa oli Pelen nollaama hyppy. Aikaisemmin ei yhtäkään nollaa ole pisteissä ollut, mutta tänään jostain syystä Pele koki tarpeelliseksi kiertää hyppyesteen. Tuli kuitenkin suoraan luokse jne.
Kokeessa tuli 3 ykköstulosta ja meille myös tässä kokeessa kolmas sija!!!
17.11. Tokokoe, Kouvola
Tuomarina Mari Väänänen
Paikalla makaaminen - 10
Seuraaminen - 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 9½
Luoksetulo - 9½
Noutoesineen pitäminen - 9
Kauko-ohjaus - 9
Estehyppy - 0
Kokonaisvaikutelma - 9
Yhteensä: 168,5 / 200p -> TK1!!!
Mitä mulla on päällimmäisenä mielessä? AIVAN MAHTAVA FIILIS!
Olemme saavuttaneet yhden tavoitteen ja se on tuo koulutustunnus! Nämä kokeet vahvistivat sen, mitä olen Pelestä sanonut, se on varma suorittaja. Siitä pisteet puhuvat puolestaan. Pelen kanssa on ilo kisata. Olen itse näiden kokeiden myötä löytänyt kisaintoni, tältä sen piru vie pitää tuntua. Pitkästäaikaa. Ei tarvitse pelätä, että mitä koira keksii seuraavaksi. Vaikka tein tietoisesti koedebyytin aivan huitsinnevadassa, niin mahtui sekaan myös yksi kotikoe. Varmuus ja ilo huokuu meistä suorittaessa.
Olo on myös kuitenkin hieman haikea, mitä seuraavaksi?
Tämän enempää en ole koskaan saavuttanut koirani kanssa. Olen Vascon, Sonin ja Pelen kanssa hinkuttanut kerta toisensa perään BH-kaaviota ja tokon alokasluokkaa. Nyt on taasen kaikki tuttu ja turvallinen saavutettu. Kaikki tästä eteenpäin on uutta, mitä en vielä ole kokenut. Toisaalta on pirun mukavaa päästä eteenpäin ja alkaa työstää aivan uusia juttuja. Johan tää on pikkuisen puulta alkanut maistumaankin. Hinkata samoja kuvioita ja liikkeitä vuositolkulla.
Seuraavaksi vuorossa on sitten jälkikoe tai tokon avoluokka tai aksakisat, vain luoja tietää mitä. Sen vaan sanon, että oli se mitä tahansa, niin on aivan saakelin hienoa tehdä mitä vain, kun vierellä on tälläinen koira kuin Pele. <3
-Sara
torstai 7. marraskuuta 2019
Agility ja aksantai
Vielä vuosi sitten olin sitä mieltä, etten harrastaisi aksaa tavoitteellisesti, mutta kuinkas sitten kävikään.
Aloitin agilityn varsinaisesti kesällä Sonin kanssa. Koira nautti lajista, vaikka itse olin aivan noviisi. Tiesin esteet nimeltä ja ohjauksista valssin, muuten kaikki oli aivan hepreaa.
Sonin kanssa saimme aksasta oikeastaan ainoat oikeat onnistumisemme, kunnes oli tullut Sonin aika poistua täältä elokuun alussa. Sen myötä tuli itselleni aksatauko, ryhmäpaikasta en kuitenkaan halunnut luopua. Olin oppinut rakastamaan agilityä.
Ennen aksa oli meille vain "hömpöttelyä", vaihtoehtoista tekemistä tottikselle. Pidempien treenitaukojen jälkeen huomasin usein olevani aksahallilla hakemassa uutta intoa tekemiseen. Ohjauksia en osannut, eikä me mitään erikoisesteitä oltu tehty, kuhan vain luukutimme suoria pätkiä.
On kuitenkin ollut ilo huomata, miten aksa vei mennessään. "Ei tästä mitään tule" -asenne on alkanut vaihtumaan "Hei mäkin haluan osata" -asenteeksi ja vaikka en heti onnistuisikaan, niin treenaan ongelma kohtia omalla ajallani.
Kehonhallinta ja ketteryys ei ole mun vahvuuksia ja paljon on opeteltavaa ohjausten muistamisessa, ratojen ymmärtämisessä ja rytmityksissä. Vähintään yhtä paljon, kuin Pelellä tällä hetkellä esteillä.
Pele on aloittanut laatikkotreenin, tehnyt keppejä ohjureilla ja tutustunut keinuun.
Loppujen lopuksi aika paljon lyhyessä ajassa. Pele oikeastaan lukee ohjauksia hyvin, mutta se ei ainna mulla piiruakaan armoa, itse en saa olla tippaakaan väärässä asennossa.
Toisaalta nyt tuntuu turhauttavalta, kun vasta opetin näitä asioita Sonille ja taas uusi koira on samojen uusien asioiden äärellä. Samojen asioiden toistaminen jatkuvasti on puuduttavaa, mutta eiköhän tämä jossain vaiheessa muutu palkitsevaksi.
Pelen lajikirjoon voimme siis nykyisin lisätä myös agilityn. Toivon ettei pojan harteille sysätä liikaa asioita, vaikka Pele on osoittautunut monilahjakkuudeksi ja toistaiseksi siitä on ollut kaikkeen mitä vain olenkaan keksinyt ajatella. Mutta eiköhän itselleni iske burn out ennen Pelen ylikuntoa.
Me käydään agi-kotkilla, maanantain ryhmässä treenaamassa. Ryhmässä on koiria möllitasosta kolmosluokkaan asti. Hyvin me ollaan silti samoja ratoja juostu, mutta kuten Sonin kanssa, Pelen kanssa jätämme toistaiseksi tietyt esteet suorittamatta ja keskitymme ohjauksiin ja siihen, että Pelellä on hauskaa.
Toivon, että tämän lajin parissa pääsemme siihen pisteeseen, että jonain päivänä kisarataa odotellessani voin sanoa "muistellaanpa mistä minäkin aloitin".
-Sara
Aloitin agilityn varsinaisesti kesällä Sonin kanssa. Koira nautti lajista, vaikka itse olin aivan noviisi. Tiesin esteet nimeltä ja ohjauksista valssin, muuten kaikki oli aivan hepreaa.
Sonin kanssa saimme aksasta oikeastaan ainoat oikeat onnistumisemme, kunnes oli tullut Sonin aika poistua täältä elokuun alussa. Sen myötä tuli itselleni aksatauko, ryhmäpaikasta en kuitenkaan halunnut luopua. Olin oppinut rakastamaan agilityä.
Ennen aksa oli meille vain "hömpöttelyä", vaihtoehtoista tekemistä tottikselle. Pidempien treenitaukojen jälkeen huomasin usein olevani aksahallilla hakemassa uutta intoa tekemiseen. Ohjauksia en osannut, eikä me mitään erikoisesteitä oltu tehty, kuhan vain luukutimme suoria pätkiä.
On kuitenkin ollut ilo huomata, miten aksa vei mennessään. "Ei tästä mitään tule" -asenne on alkanut vaihtumaan "Hei mäkin haluan osata" -asenteeksi ja vaikka en heti onnistuisikaan, niin treenaan ongelma kohtia omalla ajallani.
Kehonhallinta ja ketteryys ei ole mun vahvuuksia ja paljon on opeteltavaa ohjausten muistamisessa, ratojen ymmärtämisessä ja rytmityksissä. Vähintään yhtä paljon, kuin Pelellä tällä hetkellä esteillä.
Pele on aloittanut laatikkotreenin, tehnyt keppejä ohjureilla ja tutustunut keinuun.
Loppujen lopuksi aika paljon lyhyessä ajassa. Pele oikeastaan lukee ohjauksia hyvin, mutta se ei ainna mulla piiruakaan armoa, itse en saa olla tippaakaan väärässä asennossa.
Toisaalta nyt tuntuu turhauttavalta, kun vasta opetin näitä asioita Sonille ja taas uusi koira on samojen uusien asioiden äärellä. Samojen asioiden toistaminen jatkuvasti on puuduttavaa, mutta eiköhän tämä jossain vaiheessa muutu palkitsevaksi.
Pelen lajikirjoon voimme siis nykyisin lisätä myös agilityn. Toivon ettei pojan harteille sysätä liikaa asioita, vaikka Pele on osoittautunut monilahjakkuudeksi ja toistaiseksi siitä on ollut kaikkeen mitä vain olenkaan keksinyt ajatella. Mutta eiköhän itselleni iske burn out ennen Pelen ylikuntoa.
Me käydään agi-kotkilla, maanantain ryhmässä treenaamassa. Ryhmässä on koiria möllitasosta kolmosluokkaan asti. Hyvin me ollaan silti samoja ratoja juostu, mutta kuten Sonin kanssa, Pelen kanssa jätämme toistaiseksi tietyt esteet suorittamatta ja keskitymme ohjauksiin ja siihen, että Pelellä on hauskaa.
Toivon, että tämän lajin parissa pääsemme siihen pisteeseen, että jonain päivänä kisarataa odotellessani voin sanoa "muistellaanpa mistä minäkin aloitin".
-Sara
perjantai 1. marraskuuta 2019
Marraskuun eka
Marraskuun eka oli mulle itselleni vapaapäivä, joka ei lähtökohtaisesti ollut ihan niin hyvä päivä.
Koska oon hyvin impulssiivinen ihminen tunnen kaikki tunteet tosi vahvasti, jos joku asia menee hyvin ja on syytä iloita niin oon sitten TOSI iloinen. Se on sitten aitoa iloa ja hymyä, mutta vastaavasti surut ja suuttumus on HYVIN voimakkaita tunteita. Sit kun menee oikeesti tunteisiin niin tuntuu et galaxit vois räjähtää, sit oon niinku oikeesti vihainen ja mitä läheisempi ihminen on kyseessä, sitä helpompi on sanoa vaan kaikki tuntemukset.
Ja jos mun somea seuraa, vois olettaa et oon monesti pahalla päällä. Kyse voi kuitenkin olla ihan pienestä jutusta ja kihisen kiukusta maximissaan tunnin tai pari. Hetken tuntuu et koko päivä olis perseestä. Fakta kuitenkin on, että ne fiilikset voi kadota yhtä nopeasti kuin tulivatkin.
Loppupeleissä päivä oli kuitenkin hyvä, aamun fiiliksien jälkeen.
Pakkasin laumani autoon ja otettiin suunnaksi Loviisa. Lähdin tapaamaan Heidiä ja Heidin koiria Wuttua ja Yarzya. Wuttu, amstaffi, oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta dalmatiankoira Yatsyn olen jo aiemmin tavannut.
Heidi on kuvannut mun koiria monesti aiemmin ja tänään vaihdoimme osia, mä kuvasin Heidin koiria. Omani olivat sen aikaa autossa, koska Wuttu ei todennäköisesti olisi hörökorvia arvostanut. Se ei suinkaan haitannut, sillä sain itse Wutusta uuden kamun!
Kiertelimme normit kuvauspaikat Heidin kanssa, eikä kommelluksilta tälläkään kertaa vältytty.
Seuraavaksi muutama otos tältä päivältä...
Kuvailujen jälkeen lähdimme lenkille metsään. Yatzy sai mun tiimistä uudet ystävät ja tyypit tulikin kivasti juttuun. Furi ja Pele rakastuivat pilkkuiseen kaveriin ja Hukka nyt meni omia menojaan, oli kuitenkin ihan tuttavallinen Yatzya kohtaan.
Koska oon hyvin impulssiivinen ihminen tunnen kaikki tunteet tosi vahvasti, jos joku asia menee hyvin ja on syytä iloita niin oon sitten TOSI iloinen. Se on sitten aitoa iloa ja hymyä, mutta vastaavasti surut ja suuttumus on HYVIN voimakkaita tunteita. Sit kun menee oikeesti tunteisiin niin tuntuu et galaxit vois räjähtää, sit oon niinku oikeesti vihainen ja mitä läheisempi ihminen on kyseessä, sitä helpompi on sanoa vaan kaikki tuntemukset.
Ja jos mun somea seuraa, vois olettaa et oon monesti pahalla päällä. Kyse voi kuitenkin olla ihan pienestä jutusta ja kihisen kiukusta maximissaan tunnin tai pari. Hetken tuntuu et koko päivä olis perseestä. Fakta kuitenkin on, että ne fiilikset voi kadota yhtä nopeasti kuin tulivatkin.
Loppupeleissä päivä oli kuitenkin hyvä, aamun fiiliksien jälkeen.
Pakkasin laumani autoon ja otettiin suunnaksi Loviisa. Lähdin tapaamaan Heidiä ja Heidin koiria Wuttua ja Yarzya. Wuttu, amstaffi, oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta dalmatiankoira Yatsyn olen jo aiemmin tavannut.
Heidi on kuvannut mun koiria monesti aiemmin ja tänään vaihdoimme osia, mä kuvasin Heidin koiria. Omani olivat sen aikaa autossa, koska Wuttu ei todennäköisesti olisi hörökorvia arvostanut. Se ei suinkaan haitannut, sillä sain itse Wutusta uuden kamun!
Kiertelimme normit kuvauspaikat Heidin kanssa, eikä kommelluksilta tälläkään kertaa vältytty.
Seuraavaksi muutama otos tältä päivältä...
 |
| Ihana Wuttu <3 |
Kuvailujen jälkeen lähdimme lenkille metsään. Yatzy sai mun tiimistä uudet ystävät ja tyypit tulikin kivasti juttuun. Furi ja Pele rakastuivat pilkkuiseen kaveriin ja Hukka nyt meni omia menojaan, oli kuitenkin ihan tuttavallinen Yatzya kohtaan.
Oli kyllä mieltä virkistävää pitkästä aikaa itse kuvata ja käsitellä kuvia. Tämä harrastus on jäänyt aivan liian vähälle! Pitänee aktivoitua ja alkaa taas käyttämään mielikuvitusta.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
-Sara
sunnuntai 20. lokakuuta 2019
Rallytokon alkeiskurssi
Furin kanssa päästiin Agi-Kotkien järjestämälle alkeiskurssille. Yhden kerran päästiin jo treeneihin, mutta seuraavan kerran olikin jo iltavuoro pilaamassa suunnitelmat.
Rallytoko on mulle ihan vieras laji, vaikka moni tuttu sitä harrastaakin. Jotenki laji on jäänyt mulle ihan pimentoon ja oikeastaan ennen tätä kurssia mulla ei ollut hajuakaan mitä rallytoko oikeesti on. Olihan se aluksi tälläiselle pk-ihmiselle hieman hassun tuntuista, mutta me Furin kanssa oikeesti viihdyttiin ja meillä oli kivaa tiiminä!
Miksi Furi valikoitui tähän? Noh. Mua on jo pidempään harmittanut, että Furin kanssa tokoilusta ei tullut mitään ja agilitykään juuri sen kanssa ei tuntunut ihan omalta. Ollaan aikaisemmin koettu epäonnistumista siitä, että mä olen ohjaajana vähän turhan kova ja en osannut Furia viedä eteenpäin. Furi paineistuu todella nopeasti mun äänenpainosta tai jäykkyydestä. Furi on kuitenkin poikien ohella höntsäillyt kaikenlaista. Tokopohja Furilla on kuitenkin vahva ja se selvästi oli meille hyödyksi. Myöskin mun tutut on sanoneet, että laji voisi sopia juuri meille, koska koiralle saa puhua koko ajan. Furin kanssa ongelmana oli siis myös se, että kun olen hiljaa ja suoritamme, se on Furin mielestä epäilyttävää ja siinäkin paineistuminen tapahtuu.
Eikä meidän tutut tosiaan väärässä olleet. Furi oli rallysta niin innoissaan, että pitäessämme taukoa, se katseli muiden tekemistä ja heilutti häntää! Se siis todellakin nautti tästä ja tosissaan meillä oli kivaa yhdessä.
Harjoittelimme kaikenlaisia käännöksiä, pujottelua ja spiraalia.
Spiraali oli oikeesti mulle henkilökohtaisesti vaikeaa. Tuntui kuin olis mennyt laskuissa sekaisin. Lopuksi suoritimme jopa 3 kyltin radan! Siinä oli ainakin pujottelu ja käännös vasemmalle. Mikähän se kolmas oli?
Jokatapauksessa mulle jäi mukava käsitys rallysta, tää laji sopis mulle ja Furille. Jos syventyis lajiin, niin voishan sitä harkita ihan kokeitakin.
Loppuun joitain kylttejä, mitä harjoiteltiin!
Rallytoko on mulle ihan vieras laji, vaikka moni tuttu sitä harrastaakin. Jotenki laji on jäänyt mulle ihan pimentoon ja oikeastaan ennen tätä kurssia mulla ei ollut hajuakaan mitä rallytoko oikeesti on. Olihan se aluksi tälläiselle pk-ihmiselle hieman hassun tuntuista, mutta me Furin kanssa oikeesti viihdyttiin ja meillä oli kivaa tiiminä!
Miksi Furi valikoitui tähän? Noh. Mua on jo pidempään harmittanut, että Furin kanssa tokoilusta ei tullut mitään ja agilitykään juuri sen kanssa ei tuntunut ihan omalta. Ollaan aikaisemmin koettu epäonnistumista siitä, että mä olen ohjaajana vähän turhan kova ja en osannut Furia viedä eteenpäin. Furi paineistuu todella nopeasti mun äänenpainosta tai jäykkyydestä. Furi on kuitenkin poikien ohella höntsäillyt kaikenlaista. Tokopohja Furilla on kuitenkin vahva ja se selvästi oli meille hyödyksi. Myöskin mun tutut on sanoneet, että laji voisi sopia juuri meille, koska koiralle saa puhua koko ajan. Furin kanssa ongelmana oli siis myös se, että kun olen hiljaa ja suoritamme, se on Furin mielestä epäilyttävää ja siinäkin paineistuminen tapahtuu.
Eikä meidän tutut tosiaan väärässä olleet. Furi oli rallysta niin innoissaan, että pitäessämme taukoa, se katseli muiden tekemistä ja heilutti häntää! Se siis todellakin nautti tästä ja tosissaan meillä oli kivaa yhdessä.
Harjoittelimme kaikenlaisia käännöksiä, pujottelua ja spiraalia.
Spiraali oli oikeesti mulle henkilökohtaisesti vaikeaa. Tuntui kuin olis mennyt laskuissa sekaisin. Lopuksi suoritimme jopa 3 kyltin radan! Siinä oli ainakin pujottelu ja käännös vasemmalle. Mikähän se kolmas oli?
Jokatapauksessa mulle jäi mukava käsitys rallysta, tää laji sopis mulle ja Furille. Jos syventyis lajiin, niin voishan sitä harkita ihan kokeitakin.
Loppuun joitain kylttejä, mitä harjoiteltiin!
Tää 360 oli molempiin suuntiin.
Tää oli myös vasemmalta sivulle.
Tää oli molempiin suuntiin.
Tääkin oli molempiin suuntiin.
Pitäkää peukkuja, että saan torstain työvuoron vaihdettua et me päästään taas rallyttelemaan!
-Sara
Sieniretki
Koirat ovat aina olleet meidän lenkeillä ja sieniretkillä mukana. On ollut mielenkiintoista kykkiä mättäällä ja yrittää eristää suppilovahverot innokkaista belgeistä, mutta saalista punnitessamme totesimme, et onnistuttiin jälleen aika hyvin.
Valjastettiin siis koirat mukaan ja käveltiin meidän lähimetsään. Tää oli oikein loistava aktiviteetti yövuorojen välissä, itse ei tarvinnut liiaksi rehkiä, mutta koirat sai juosta ihan vapaasti ja kuluttaa energioitaan.
Hukalla oli kivaa elämänsä ekalla sieniretkellä. Hukassa on se kiva puoli, että se tosissaan juoksee ihan vain juoksemisen ilosta, mutta ei lähde kovin kauas ja tulee kyllä kutsusta luokse. Pojat rymistelivätkin yhdessä menemään pitkin metsää. Furi sen sijaan istui kivien päällä ja tarkkaili meidän kykkimisiä, sitä ei pidemmän päälle jaksa poikien reuhaamiset kiinnostaa.
Sääkin onneksi suosi suhteellisen hyvin, alkoi satamaan vasta kotimatkalla.
Ystävän seura tuli todella tarpeeseen. Ollaan tunnettu ihan lapsesta asti, itse en ollut edes koulussa vielä, kun tutustuttiin. On kiva, kun meille on kehkeytynyt mm. tämä sienestysperinne.
<3
 |
| Omasta naamastani hippasen paistaa stressi, kevyt turvotus päällä. Paras lauma. <3 |
Furi vahti meidän sienestystä.
Näitä herkkuja löytyi niin paljon, et meidän oli pakotettava itsemme lähtemään mättäältä pois. Seuraavan viikon aikana minä ja koirat kerätäänki suppiksia anopille sekä mun äidille.
-Sara
lauantai 19. lokakuuta 2019
Uusi alku
Yllä olevissa kuvissa blogin sekä @wonderpaws__ :n tähdet.
Pele, Furi ja Hukka. <3
Tämä blogi on tehty instagram-tilin rinnalle. Aikaisemmin blogi sekä instagram löytyivät nimellä "belgianpower", mutta ikävän sometilin kaappauksen myötä edellisellä nimellä bloggaaminen ei tuntunut enää mielekkäältä.
Blogin sekä ig-tilin takana ollaan kuitenkin me ihan samat tyypit! Mukavaa, jos olet meidän matkassa mukana edelleen.
Paljon on muuttunut siitä, kun aikoinani aloitin kirjoittamisen ja siirsin harrastukseni myös somen puolelle, mutta nyt on alkanut taas uusi aikakausi.
Paljon on jäänyt juttuja availematta ja kirjoittelematta, mutta varmaan johtui juurikin siitä kahden erinimisen asian kanssa pelaaminen. Verraten elämään naimisiin menon jälkeen niin on kamalaa, kun osa henkilöllisyyttä on uudella ja osa vanhalla nimellä.
Mutta jos nyt alkaisi helpottamaan.
Täältä pääset siis lukemaan meidän harrastuksista, arjesta ja ihan minun omista ajatuksistani. Kirjoitustahdista en mene takuuseen, koska elämä kolmivuorotyön, koiraharrastuksen, salillakäymisen ja perheen keskellä on joskus hyvinkin hektistä!
Kiitos kuitenkin sulle, joka luit jopa jo tämän!
-Sara
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)